Lupiinit 2006 - 2008 syntyneet

Lupiinit on -06-08 syntyneiden harrasteryhmä, joka harjoittelee kerran viikossa Mäntykankaan koululla. Harjoituksissa käydään läpi perustekniikkaa, pyritään kestävyyskunnon ja notkeuden parantamiseen ja ylläpitämiseen sekä työskennellään koreografian parissa.

Lupiinit ovat harjoitelleet yhdessä talvesta 2019 ja uusia harrastajia otetaan vielä mukaan.  Aiempi tanssitausta ei ole vaatimus ja tanssimaan voi lähteä ilman paineita, vaikka kokemusta ei olisikaan. Pääasia on, että harjoituksiin saavutaan hyvällä asenteella ja valmiina oppimaan uutta. Lupiinien ohjaajan Neean tavoitteena on, että treeneissä vallitsee ilmapiiri, jossa jokaisella on mahdollisuus nauttia liikunnan ilosta ja viettää laatuaikaa muiden tanssista kiinnostuneiden kanssa. 

Ryhmää ohjaa: Neea Lumilaakso

Katso ryhmän vuorot harjoitusaikataulussa >>