Kokkolan Jymyn kevätnäytös 14.5.2015

Luotu: 15.05.2015

Kokkolan Jymyn perinteinen kevätnäytös, kokosi jälleen helatorstaina Hollihaan liikuntahallin täpötäyteen innokkaita liikunnan ystäviä. Lähes kolmesataa esiintyjää näytti vuorollaan, mitä kuluneen vuoden aikana saleilla oli opittu. Estraadilla nähtiin monenikäisiä. Näytös oli  rakennettu muksusta mummoon –periaatteella eli liikunta sopii kaikenikäisille. Nuorimmat esiintyjät olivat vauvajumppalaiset. Näytöksessä palkittiin vuoden joukkueena Delissat & ohjaaja Anni Urpilainen, lajistipendi: Pauliina Malherbe ja Päivi Iivonen ja tsemppistipendi: Lilja-Aino Oikarinen. Fairplay-jumpparit:  Milja Piispanen, Milla Rantala, Ava Nieminen, Matilda Björkbacka, Venla Perkkilä, Olivia Mikkola ja Hanna Breilin.

 

Freesiat

Jymylle kultaa Seinäjoen kisoista 26.4.2015

Luotu: 27.04.2015

Jymylle kultaa

Kokkolan Jymyn Delissat-ryhmä voitti kultaa Suomen voimisteluliiton valtakunnallisessa  Show finaalikilpailussa Seinäjoella  lauantaina. Kaksi päiväisiin kilpailuihin osallistui lähes 1200 tanssijaa ympäri Suomea. Kovatasoisessa vapaatanssi 16-19-vuotiaiden sarjassa kilpaili lauantaina 16 joukkuetta.  Delisssojen voittoisan tanssin nimi oli Mieleni vanki. Tanssin koreografiasta ja ohjauksesta vastasi Anni Urpilainen.  Ryhmässä tanssivat Reetta Breilin,Oona Peltoniemi,Vera Kaunisvesi,Tia Rahkila, Laura Rintala, Jenniina Nikunlassi ja Jenni Tuikkanen.

Pronssia kisoista sai Jymyn Freesiat-ryhmä vapaatanssi 12-15-vuotiaiden sarjassa. Sarjassa kilpaili 16 joukkuetta.  Freesiat-ryhmän  tanssin nimi oli Haluaisitko nähdä tulevaisuuteen?. Tanssin koreografian oli tehnyt Lilja-Aino Oikarinen, joka myös ohjaa ryhmää. Ryhmässä tanssivat Neea Lumilaakso, Jonna Korkea-Aho,Minttu Leipälä, Hennamari Isolankila,Salla Kauppinen, Melinda Kiviniemi, Isla Makowiecka, Alina Nikunlassi ja Viivi Kellomäki.

Jymyläiset onnistuivat hienosti myös sunnuntaina. yli 16-vuotiaiden show-tanssissa Celiat -ryhmä sai hopeaa tanssillaan Kun olimme lapsia. Ryhmää ohjaa ja koreografiat tekee Johanna Illanvuori. Ryhmässä tanssivat Erica Kalliokoski, Veera Piispanen, Jasmin Rantala, Petra Utunen, Ronja Harju, Venla Puutio, Sanna Hautamäki, Elin Masar, Tiia Keränen, Julia Wennman Nea Niemonen, Selina Saimala, ja Emiina Väli-Harju.

Samassa sarjassa sijoittui Adastra- ryhmä viidenneksi tanssillaan Muistollesi. Tanssin oli ohjannut ja koreografian laatinut Sanna Räisänen. Sarjassa kilpaili 13 joukkuetta.

Delissat. Ohjaaja Anni Urpilainen, Reetta Breilin,Oona Peltoniemi,Vera Kaunisvesi,Tia Rahkila, Laura Rintala, Jenniina Nikunlassi ja Jenni Tuikkanen.

Freesiat. Neea Lumilaakso, Jonna Korkea-Aho,Minttu Leipälä, Hennamari Isolankila,Salla Kauppinen, Melinda Kiviniemi, Isla Makowiecka, Alina Nikunlassi ja Viivi Kellomäki.

Aminit edusti Kokkolan Jymyä Pietarsaaressa su 12.4

Luotu: 13.04.2015

Joukkuevoimistelujoukkue Aminit 

Joukkuevoimistelujoukkue Aminit edusti Kokkolan Jymyä sunnuntaina 12.4.2015 Pietarsaaressa lasten alueellisessa Asematapahtumassa. Tämä oli Aminien ensi-esiintyminen Kokkolan ulkopuolella ja jännityksestä huolimatta tytöt suorittivat hienosti Hammaskeijut-ohjelmansa

 

SB Jymy nousi 2-divisioonaan!

Luotu: 01.04.2015

Keväällä 2011 perustettu salibandyjoukkue SB Jymy on varmistanut nousun 2-divisioonaan kaudeksi 2015-2016.  SB Jymy kaatoi lauantaina 28.3. Kauhajoen Liikuntahallilla kotijoukkue SB Kauhajoen jännittävien vaiheiden jälkeen maalein 7-8 ja nousee näin syksyksi 2-divisioonaan voitoin 2-0. Ensimmäisen osan Jymyläiset voittivat Kokkolan uudessa Kampushallissa edellisenä lauantaina 15-9. Karsintojen parhaina pistemiehinä Jymystä hääräsivät Tuomas Palovaara (6+4) , Juice Elo (4+4)  ja Tuomas Hägg (6+1)! Syksyllä 2011 5-divisioonassa ensimmäiset pelinsä pelannut SB Jymy on saavuttanut neljän kautensa aikana kolme sarjanousua. Joukkue odottaa jo innolla syksyä ja seuraavia pelejä!

 

TUL.n Pohjanmaan piirin palkitsemistilaisuus Vaasassa la 14.3.2015

Luotu: 17.03.2015

Eila Pohjonen palkittiin la 14.3. Vaasassa TUL:n Pohjanmaan piirin palkitsemistilaisuudessa Elämäntyö-palkinnolla. Kokkolan Jymy onnittelee ja kiittää Eilaa monikymmenvuotisesta urheiluseuratyöstä.

Samassa tilaisuudessa palkittiin Torsten Ruotsala TUL:n Pohjanmaan piirin vuoden 2014 veteraaniurheilijana.

Kokkolan Jymyn joukkueille mitalisadetta Vaajakoskelta

Luotu: 09.02.2015

Lauantaina 7.2 kisattiin TUL.n ryhmätanssimestaruuksista Vaajakoskella. 

Kisat keräsivät Vaajakosken urheiluhalliin lähes 600 osallistujaa. Kokkolan Jymyn tanssijat osallistuivat 7 joukkueen ja yli 80 tanssijan voimin tanssikisoihin. Kokkolan Jymyn ryhmät pärjäsivät hienosti kisoissa ja saivat kotiin viemisiksi 6 mitalia: kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.

Jymyn konkarijoukkue Sunnuntai-ryhmä voitti sarjansa yli 50-vuotiaat Sanna Räisäsen koreografialla Kasvatan oraan rukiisen. Ohjaamisesta ovat vastanneet Pirjo Hirvi ja Sanna Räisänen.

Kultaa voitti myös Kokkolan Jymyn joukkue Delissat yli 18-vuotiaiden sarjassa ohjelmallaan Yksin vai yhdessä? Joukkuetta ohjaa ja koreografiat suunnittelee Anni Urpilainen. Samassa sarjassa Adastra-joukkue sai pronssia. Sanna Räisänen ohjaa ja tekee koreografiat yhdessä ryhmän kanssa.

Jymyn uusin kilparyhmä Säteet sai hopeaa 10-12-vuotiaiden sarjassa tanssillaan Myrskyn silmässä. Joukkuetta ohjaavat Oona Peltoniemi ja Linnea Salonen. Samassa sarjassa 8.sijalle ylsi Adeliat-joukkue tanssillaan pinnan alla. Joukkueen ohjaaja-koreografi on Anni Urpilainen.

Sarjassa 14-16-vuotiaat Kokkolan Jymyn Celiat-ryhmä sai hopeaa. Heidän ohjelmansa Vainottu mieli oli Johanna Illanvuoren käsialaa. Hän myös ohjaa ryhmää.

12-14-vuotiaiden sarjassa Kokkolan Jymyn Freesiat saavutti pronssisijan ohjelmallaan Ihastumisen ihanuus. Ryhmää ohjaa Lilja-Aino Oikarinen.

 

Jymylle mitalisadetta TUL:n avoimista ryhmätanssin mestaruuskilpailuista. Tässä kuvassa komea Jymyläisten kisapoppoo.