Kokkolan Jymy kouluttaa jumppareitaan yhteistyössä Keski-Pohjanmaan Marttapiiriliiton kanssa
Koulutus on osa Paikoillanne, valmiina keittiöön! -kurssi 12-18-vuotiaille nuorille urheilijoille. Kyseessä on 2,5 tuntia kestävä kurssipaketti, joka sisältää tietoiskun nuoren urheilijan ravitsemuksesta. Luennon jälkeen siirrytään keittiön puolelle valmistamaan terveellisiä välipaloja.
Allaolevissa kuvissa Kokkolan Jymyn Adeliat kuuntelemassa ravitsemusterapeutti Mira Naamangan luentoa jumpparin terveellisestä ravinnosta.
Kokkolan Jymylle hopeaa, Show-aluetapahtumassa
Kokkolan Jymy osallistui 7 joukkueen voimin Pohjois-Suomen ja Pohjanmaan show aluetapahtumaan lauantaina (30.1.2016) Oulussa. Kilpailuihin osallistui 58 joukkuetta ja yli 500 tanssijaa. Kilpailussa kisattiin ainoastaan kahdessa vapaa sarjassa 12-15-vuotiaat ja yli 16-vuotiaat. Joten sarjojen sisäinen ikähaitari oli suuri. Yli 16-vuotiaiden sarjassa kilpailivat myös aikuisten ryhmät, yhteensä 17 joukkuetta ja 12-15- vuotiaiden sarjassa kilpaili 13 joukkuetta
12-15-vuotiaiden sarjassa Säteet saivat hopeaa tanssillaan Läpi hyytävän talven. Ryhmää ohjaa ja koreografian olivat laatineet Oona Peltoniemi ja Linnea Salonen.
Säteet - ryhmässä tanssivat
Emmi Kronqvist, Venla Kronqvist, Oosa Koivisto, Metti Nappar, Sarita Lahti, Hanna Breilin, Jessica Kangas, Anna Pajala, Janika Mäki,Helmi Mäkelä , Jenna Jaakkola, Emma Peltoniemi, Aino Huhtamäki, Jannika Häyrynen ja Julia Häyrynen.
Samassa sarjassa Adeliat sijoittuivat 5. tanssillaan Apinajengi. Ryhmää ohjaavat ja koreografiat laatii Laura Rintala ja Jenni Tuikkanen.
8. sijoittui Jymyn Freesiat tanssillaan Loista pimeässä. Ohjaus ja koreografia Lilja- Aino Oikarinen.
Yli 16- vuotiaiden vapaasarjassa Jymyn ryhmät menestyivät hienosti ja pisteet olivat myös hyvin tasaiset.
6. Celiat tanssillaan Kapinan liekki, ohjaus ja koreografia Johanna Illanvuori
7. Delissat, tanssillaan Vainotut, ohjaus ja koreografia Anni Urpilainen
8. Celenet, tanssillaan Lupaathan, ohjaus ja koreografia Johanna Illanvuori.
Kaikki tulokset alla olevasta linkistä.
http://voimistelu.kisapalvelu.fi/outa_show_201601/index.web?pg=discs;disc=11
Uusi aamun vauvajumpparyhmä aloittaa 2.2
Kokkolan Jymyssä aloittaa 2.2. uusi vauvajumpparyhmä, jossa ohjaajina toimivat Anni Mantela ja Tilda.
Ryhmä jumppailee Kirkonmäen seurakuntatalon Helena-salissa, tiistaisin klo 10 - 10.45.
Ryhmään on vielä muutamia paikkoja vapaana, tiedustelut Anni Mantela 050-5780262
Kokkolan Jymystä 7 joukkuetta aluekisoihin Ouluun
Lähes sata Jymyn jumpparia lähtee kisaamaan Oulun Tarmon ja Voimisteluliiton järjestämään Pohjois-Suomen ja Pohjanmaan Show-aluetapahtumaan Ouluun 30.1. 2016.
Vapaasarjassa 12-15- v. kisaavat Adeliat, Freesiat ja Säteet. Vapaasarjassa yli 16v kilpailevat Celiat, Celenet ja Delissat. The Diamonds esiintyy näytössarjassa.
Jymyn Mikko Seikkula nosti raakapenkkipunnerruksen Suomen ennätyksen
Lopella 9.1.2016 kisatuissa, Lopen Voima ja Kunto Teamin järjestämissä, Jussin Muistopenkkareissa tehtiin Suomen ennätys Kokkolan Jymyn Mikko Seikkulan toimesta.
Mikko nosti klassisen penkkipunneruksen (ei penkkipaitaa) kisassa yli 70-vuotiaiden ja yli 120-kiloisten sarjassa kolme onnistunutta nostoa (190,0 200,0 202,5). Tulos 202,5 oikeuttaa Suomen ennätykseen sekä on epävirallinen maailmanennätys.
Virallista maailmanennätystä Mikko lähtee tavoittelemaan ensi kesänä USA:ssa järjestettävistä MM-kisoista.
Lue tästä Iltalehden juttu Mikon huippusuorituksesta >>
Video kisoista Youtubesssa (Mikon nostot alkavat kohdasta 1.12,00) >>
Taaperojumpissa paikkoja vapaana kevätkaudelle!
Uuden taaperojumpparyhmän myötä tilaa on vapautunut myös muihin taaperojumpparyhmiin.
Maanantain taaperojumpat Ulkometsän päiväkodilla:
1-2v., kävelevät 17.00 - 18.00
2-3v. 18.00 - 19.00
-> Tiedustelut ylläoleviin ryhmiin Tiina Isotalus 050-3299987
Keskiviikon taaperojumppa Ulkometsän päiväkodilla:
1-2v., kävelevät 17.00 - 18.00
-> Tiedustelut ryhmään Emma Fagernäs 050-412 4923
Kokkolan Jymyn voimanostajien Mats Finne vuoden valmentaja Kokkolassa
Kokkolan Jymyn voimanostajien valmentaja Mats Finne valittiin vuoden 2015 Kokkolan kaupungin vuoden valmentajaksi.
Kokkolan kaupunki palkitsi jälleen vuoden aikana menestyneitä urheilijoita, kaikkiaan palkittiin 58 henkilökohtaisesti SM-tasolla menestynyttä urheilijaa ja kymmenen joukkuetta.
Kokkolan Jymyä tilaisuudessa edustivat voimanostajat.
(Kuvassa Jymyn Mats Finne ja Julianna Löllö)