Venyttely on tärkeää

Luotu: 24.10.2018

Olkapäävamman takia penkkipunnerruksen EM-kisoista pois jäänyt Joanna Linna painottaa päivittäisen kehonhuollon tärkeyttä. Kokkolan Jymyyn vuosi sitten siirtynyt Joanna Linna harjoitteli kesän suunnitelmallisesti kohti varustepenkkipunnerruksen EM-kilpailuja, jotka järjestettiin Luxemburgissa kaksi viikkoa sitten.

-Loukkasin elokuun alussa olkapääni ja kisoihin valmistautuminen jäi siihen. Nyt olkapää on kunnossa ja maltilla mennään eteenpäin, Linna sanoo. Joanna Linna oli valittu Suomen EM-joukkueeseen 40-vuotiaiden yli 84 kilon sarjaan vahvoilla näytöillä.

Nainen oli voittanut lajin Suomen mestaruuden. Lisäksi hän oli saavuttanut pronssia toukokuussa Vantaalla järjestetyissä klassisen penkkipunnerruksen MM-kilpailuissa 105 kilon tuloksella.

-Loukkaantuminen oli oma vikani. Se opetti pitämään parempaa huolta itsestäni, Linna sanoo.

Nyt nainen venyttelee, tekee kuminauhajumppaa ja muutakin aamuin illoin.

-Se on yhtä kuin säännöllistä kuin hampaanpesu, Linna sanoo.

 

Joanna Linna kilpailee lauantaina Kokkolassa Nordic Powerin järjestämissä voimanostokilpailuissa.

-Kilpailen kaikissa kolmessa lajissa varusteilla. Tavoitteeni on parantaa penkkipunnerruksen ennätystäni, joka on 125 kiloa.

Kyykyn ja maastavedon tulostavoitteita Linna ei ole suunnitellut. Hän arvelee aloittavansa molemmat lajit 120 kilon painoilla.

-Tärkeää on saada kisakokemusta paitanostoista, Linna painottaa.

Syksyn tärkein tavoite on varustepenkkipunnerruksen SM-kilpailut joulukuussa Siilinjärvellä.

-Tulos pitää saada EM-kisoihin, jotka järjestetään Tampereella ensi vuonna.

Pietarsaaressa asuva Linna harjoittelee viisi kertaa viikossa. Enimmäkseen hän treenaa Jeppis Powerin salilla, jossa on hyvät saliharjoitusvälineet. Kokkolassa hän käy harjoittelemassa parin viikoin välein, joskus useimminkin.

-Jymyssä on kavereita ja enemmän naisnostajia. Täällä on salilla Mats Finne, joka osaa valmentaa naisia, Linna kiittelee.

 

Harjoittelusta ja kilpailemisesta on hierojana leipänsä ansaitsevalle Linnalle tullut elämäntapa. 

-Innostuin treenaamaan salilla 17-vuotiaana silloisen poikaystäväni mukana. Innostivat salilla minua osallistumaan kilpailuihin. Lupauduin kilpailemaan kerran. Sain kolmen nostotavan yhteistulokseksi 195 kiloa, joka oli läänin ennätys, Linna muistelee.

Kilpailuja on sen jälkeen kertynyt. Ensimmäinen seura oli Pietarsaaren Voimailijat ja viime syksyyn asti Jeppis Power, jonka riveissä Linna nosti Salossa MM-hopeaa 2015.

-Minulta uupuu vielä arvokilpailujen kultamitali, joka olisi kiva voittaa. En pidä sitä mahdottomana. Mukaan tulee uusia nostajia, joita ei pidä aliarvioida. Omaan tekemiseeni voin vaikuttaa, Linna sanoo.

 

 

Kuva/teksti: Seppo Järvelä