Kokkolan Jymy palkittiin
Keski- Pohjanmaan Liikunnan urheilugaalassa Kokkolan Jymy sai peräti kolme palkintoa.
Keski-Pohjanmaan Liikunta palkitsi viikonloppuna urheilugaalassaan Kokkolan Jymyn tanssi- ja voimistelujaoston järjestämän Eila Pohjosen muistonäytöksen, Olkohon taiteemme niin kuin tammi, vuoden 2022 liikuntakulttuuritekona. Palkinto oli jo kolmas, jonka näytös on saanut. Aiemmin näytöksen palkitsi myös Työväen Urheiluliitto ja Kokkolan kaupunki.
Muistonäytös piti alun perin järjestää marraskuussa 2021, mutta koronarajoitusten vuoksi näytös siirtyi viime vuoden toukokuuhun..
Eila Pohjonen kuoli joulukuussa 2020 99-vuoden ikäisenä. Hän oli Jymyn toiminnassa yli 70 vuotta eri tehtävissä sekä vaikutti laajasti Kokkolan ja koko maakunnan liikunta-ja kultturielämässä vuosikymmenien ajan.
Kokkolan Jymy sai myös Keplin hallituksen erikoispalkinnon urheiluseuran ja koulun välisestä hankeyhteistyöstä. Halkokarin koulun ja Kokkolan Jymyn yhteistyön ansiosta koulu sai lähes kolmen tuhannen euron edestä liikuntavälineitä koulun ja seuran yhteiskäyttöön.
Jymyn nuori voimailijalupaus Julius Lankila palkittiin vuoden akatemiaurheilijana.
Jymyn joukkueille mitalisadetta
Kokkolan Jymy osallistui 8 joukkueen ja yhden duon voimin TUL:n ryhmätanssikisoihin Tampereella lauantaina. Mitalisaaliis oli huikea!
Kultamitalit Tampereelta toivat Säihkeet sarjassa 10-12v Anni Urpilaisen, Senja Hosionahon ja Amanda Ruisahon koreografialla ”Kantavatko jalkani?”, Falinet sarjassa 12-14v Anni Klapurin ja Jenna Jaakkolan koreografialla ”Nobody, no crime”, Claressat sarjassa 14-16v Sini Laakson ja Jenna Märsylän koreografialla ”Tunteideni taistelu”, Apollot sarjassa 16-18v Veera Piispasen ja Leena Koskelan koreografialla ”Harhakuvia” ja Sunnuntairyhmä sarjassa yli 50v. Sanna Vähäkankaan koreografialla ”B-I-N-G-O”.
Hopeiset mitalit kotiin toivat Fiorel 16-18v sarjassa Minttu Leipälän ja Lyyli Virtasen koreografialla ”Uhraus”, Aspera yli 30v. sarjassa Sanna Vähäkankaan koreografialla ”Jano”, sekä Hanna Iivosen ja Nea Ranniston duo itse suunnittelemallaan koreografialla ”No Time to die”.
Lisäksi kilpailuihin osallistui ensimmäistä kertaa Aurorat sarjassa 12-14v koreografialla ”Sään säveltäjät”, jonka ovat suunnitelleet Telma Aho, Minessa Friis ja Ava Ahonen.
Lisäksi Säihkeet saivat kunniamaininnan ilmeikkäästä kokonaisuudesta ja erinomaisesta musiikista sekä Eila Pohjosen kiertävän taidetanssipalkinnon.
Jymyläiset yhteiskuvassa
HOPEAA yli 30v sarjassa Aspera ohjelmalla ”Jano” kor. Sanna Vähäkangas
KULTAA 14-16v sarjassa Claressat ohjelmalla ”tunteideni taistelu” kor. Sini Laakso ja Jenna Märsylä
HOPEAA 16-18v sarjassa Fiorel ohjelmalla ”Uhraus” kor. Minttu Leipälä ja Lyyli Virtanen
KULTAA 12-14v sarjassa Falinet ohjelmalla ”Nobody, no crime” kor. Anni Klapuri ja Jenna Jaakkola
KULTAA yli 50v sarjassa Sunnuntairyhmä ohjelmalla ”B-I-N-G-O” kor. Sanna Vähäkangas
KULTAA 16-18v sarjassa Apollot ohjelmalla ”Harhakuvia” kor. Veera Piispanen ja Leena Koskela
12-14v sarjaan osallistui Aurorat ohjelmalla ”Sään säveltäjät” kor. Telma Aho, Minessa Friis ja Ava Ahonen
KULTAA 10-12v sarjassa Säihkeet ohjelmalla ”Kantavatko jalkani?” kor. Anni Urpilainen, Senja Hosionaho ja Amanda Ruisaho
HOPEAA 14-16v duo-sarjassa Nea ja Hanna ohjelmalla ”No time to die” kor. Duo itse
Kokkolan Jymy palkittiin
Työväen Urheiluliitto (TUL) palkitsi viikonloppuna juhlagaalassaan Kokkolan Jymyn tanssi- ja voimistelujaoston järjestämän Eila Pohjosen muistonäytöksen, Olkoon taiteemme niin kuin tammi, vuoden 2022 liikuntakulttuuritekona.
Muistonäytös piti alun perin järjestää marraskuussa 2021, mutta koronarajoitusten vuoksi näytös siirtyi viime vuoden toukokuuhun.
Kokkolan kaupunki palkitsi myös näytöksen joulukuussa Meillä on laajempi horisontti-liikunnan erikoispalkinnolla.
Eila Pohjonen kuoli joulukuussa 2020 99-vuoden ikäisenä. Hän oli Jymyn toiminnassa yli 70 vuotta eri tehtävissä sekä vaikutti laajasti Kokkolan ja koko maakunnan liikunta-ja kultturielämässä vuosikymmenien ajan.
Maria-Liisa Tuomisto, Pirjo Urpilainen, Pirjo Hirvi ja Kaisa Urpilainen
Jymyn Säihkeet menestyivät Vaasassa
Viime sunnuntaina Kokkolan Jymyn joukkueet osallistuivat Vaasassa Tanssikoulu Kipinän järjestämään Vaasa Dance Challenge- katselmukseen. Tapahtuma oli katselmus, missä joukkueet saivat palautetta ja heitä arvioitiin tanssin koreografian perusteella. Tapahtumaan osallistutaan myös koulutusmielessä.Ammattilaiset esittävät kehityskohteita ryhmän ja koreografian suhteen.
Tapahtumassa jaettiin kaikkiaan 6 stipendiä ammattilaisraadin valitsemille koreografioille.
Säihkeet osallistuivat sarjaan Isot ryhmät alle 15v. koreografialla ”Kantavatko jalkani?”, jonka koreografian on tehnyt Anni Urpilainen, Senja Hosionaho ja Amanda Ruisaho. Koreografia palkittiin 200€:n stipendillä.
Fiorel, Apollot ja Daliat osallistuivat sarjaan Isot ryhmät yli 15v. Fiorelin koreografia ”Uhraus” on Minttu Leipälän ja Lyyli Virtasen laatima.
Apollot osallistuivat katselmukseen koreografialla ”Growing up”. Koreografia Veera Piispasen ja Leena Koskelan.
Daliat tanssivat Lilja-Aino Oikarisen ja Johanna Illanvuoren koreografian ”Haaveeni”.
Kotisivut uudistuvat!
Kokkolan Jymy uudistaa kotisivut syksyn aikana.
Siksi vanhoille kotisivuille emme päivitä enää muuta kuin ajankohtaiset liikuntaryhmien toimintaan liittyvät asiat.
Lisätietoja toiminnasta voi kysyä jaostojen vetäjiltä ja valmentajilta.
Liikunnallista syksyä kaikille!
Kokkolan Jymyn Ukkojumpparit Siirtolapuutarhalla
Kokkolan Jymyn Ukkojumpparit päättivät kautensa Kokkolan Siirtolapuutarhan grillikatoksen suojissa 24.5.2022 klo 18:00
Kevätkausi huipentui liikuntanäytökseen
Kevätkausi huipentui viime sunnuntaina 29.5.2022 seuramme liikuntanäytökseen Hollihaan liikuntahallissa.
Katsomot täyttyivät yleisöstä, kun seuramme tanssi- ja voimisteluryhmät pääsivät lavalle esittelemään taitojaan ja liikunnan riemua.
Näytöksessä kiitettiin seuramme taitavia ohjaajia kukituksella.
Lisäksi Pirjo Hirven ja Risto Kultalan seuralle lahjoittaman stipendin saivat seuran pitkäaikaiset ohjaajat ja voimistelujaoston jäsenet Anni Urpilainen ja Lilja-Aino Oikarinen.
Stipendin kriteerit: "Pitkäaikainen ja idearikas ohjaajatoiminta. Ryhmän taitotason ja itsensä ohjaajana kehittäminen. Vastuunkanto ja osallistuminen voimistelujaoston toimintaan".
Kiitos kuluneesta vuodesta ja aurinkoista kesää kaikille seuralaisille, ohjaajille, talkoolaisille sekä yhteistyökumppaneille!
Syyskaudella jatketaan! Syyskausi alkaa 5.9.
Taaperot, ohjaajat: Emma Fagernäs, Anni Mantela, Satu Ellilä-Salo, Mervi Koskela + lapset
Nappulat, ohjaajat: Emma Fagernäs, Satu Ellilä-Salo, Mervi Koskela, Tytti Ågren
Päivänkakkarat, ohjaajat: Lilja-Aino Oikarinen, Anni Mantela
Dianat, ohjaajat: Riina Lahnalampi, Nella Välimaa
Luminat, ohjaajat: Anna Paajanen, Fanny Paananen
Amirat, ohjaajat: Aino Koivisto, Mea Hilli, Neea Korkeaniemi
Metsätähdet, ohjaajat: Oona Kauppinen, Peppi Paajanen
Dianellat, ohjaajat: Sini Laakso, Venla Perkkilä
Säihkeet, ohjaajat: Anni Urpilainen, Amanda Ruisaho, Senja Hosionaho
Aurorat, ohjaajat: Helmi Mäkelä, Ava Ahonen, Ellinoora Salin
Kielot, ohjaajat: Telma Aho
Falinet, ohjaajat: Anni Klapuri, Julia Jaakkola
Claressat, ohjaajat: Sini Laakso, Jenna Märsylä
Fiorel, ohjaajat: Minttu Leipälä, Lyyli Virtanen
Apollot, ohjaaja: Veera Piispanen
Daliat, ohjaajat: Lilja-Aino Oikarinen, Johanna Illanvuori
Säteet, ohjaaja: Anni Urpilainen
Team Aminit, valmentajat: Pauliina Malherbe, Päivi Iivonen
Aminit Seelia, valmentajat: Pauliina Malherbe, Helmi Soininen, Netta Honkaniemi, Elli Malherbe
Aminit Alise, valmentajat: Tuulia Mattila, Olivia Lehto, Hanna Iivonen, Juulia Viitala
Aspera, ohjaaja: Sanna Vähäkangas
Sunnuntairyhmä, ohjaajat: Pirjo Hirvi, Marja-Liisa Tuomisto, Sanna Vähäkangas